TULIPAHAN KOETTUA TÄMÄKIN

Olemme saaneet olla turvassa täällä kylässä kuin herran kukkarossa. Talomme ympärillä ei ole verkkoaitaa kuten ulkomaisilla yleensä. Kyläläiset pitävät meistä hyvää huolta, sillä Thomaksen perhe on kylän arvostetuin ja heille on kunnia asia meidän hyvinvointimme. Kaupungissa tilanne on toinen. Siellä on syytä olla varuillaan. Väentungoksessa on aina myös niitä henkilöitä, jotka etsivät sopivaa ryöstökohdetta. Tänään kävimme ostoksilla paikallisessa tavaratalossa. Ostimme ruokaa ja 10 metriä verhokangasta alakerran asuntoon. Kaupasta ajoimme autolla totuttuun tapaan paikalliseen internetkahvilaan lukemaan sähköpostit ja täydentämään tätä blogiani. Viivyimme siellä puoli tuntia. Kun palasimme autolle, huomasimme, että auton takaovi ei ollut enää lukossa kuten lähtiessämme. Pikaisen tarkastuksen jälkeen totesimme, että ostamani verhokangas sekä Jukan viidakkoveitsi ja auton tunkki puuttuivat. Joku oli ryöstänyt meidät! Ruokakassit olivat tallella. Niitä olisi ollut vaikea myydä eteenpäin. Auton ympärillä oli paljon ihmisiä, mutta kukaan ei ollut muka nähnyt mitään. Jatkossa palaamme aiempaan käytäntöön ja otamme jonkun kylän nuorista miehistä mukaan vahdiksi käydessämme asioilla kaupungissa.

KAIKELLA ON TARKOITUS…

Tällä viikolla olemme tutustuneet Mt.Hagenin ympäristöön ystävämme Jackin opastuksella. Eilen saimme viettää huikean päivän vieraillessamme korkean vuoren huipulla olevassa huippuhotellissa. Se on valmistunut viisi vuotta sitten ja omistaja on iäkäs englantilaismies. Kävijöitä tuossa vaikeakulkuisen vuoristotien päässä olevassa hotellissa on ollut vasta joitakin kymmeniä, mutta niistäkin on ollut osa suomalaisia! Meitä löytyy siis joka maailman kolkasta. Tie tuonne vuorelle oli paikoitellen niin pelottava, että Jukkakin, joka on taitava ajaja, oli vähällä kääntyä kesken matkan takaisin. Välillä tie oli sortunut lähes kokonaan ja muutaman kymmenen sentin päässä auton pyöristä oli kymmenien metrien äkkijyrkkä pudotus. Jack kannusti jatkamaan ja edetessämme varsin hitaasti kynnöspellon kaltaista tietä, takaamme tuli valtavalla nopeudella 50 vuotta vanha keltainen Rooveri ohittaen meidät pienen levennyksen kohdalla. Sitä ajoi tuo iäkäs hotellin omistaja. Hän heilautti kättään nauraen ja hävisi seuraavan mutkan taakse. Pian saavutimme kuorma-auton, jolla oli kyydissään täysi lasti ikkunoita, joita paikalliset miehet tukivat lavalla seisten! Miten he olivat selvinneet tänne asti? Ohitimme sen seuraavassa levennyksessä ja perille hotelliin päästyämme ja hetken levättyämme, tuo kuorma-auto tuli pihaan. Siinä oli ikkunoita omistajan itselleen rakennuttamaa taloa varten! Ihmettelimme, miten kaikki nuo rakennusmateriaalit oli tänne aikoinaan tuotu. Omistaja oli mm. rakennuttanut tuon tien ylös vuorelle vain hotelliaan varten!

…JA MIKÄÄN EI OLE SATTUMAA

Tänään tarkoituksemme oli mennä tutustumaan pariin sairaalaan ja oppilaitokseen kaupungin ulkopuolella, mutta meille tuli aamulla yllättäen vieraita lähikylästä, joten peruimme matkan. Juodessamme kahvia kuistilla, kuuntelimme samalla miten yksi työmiehistä hitsasi rautakehikkoa vesipumppua varten alhaalla pihamaalla. Yhtäkkiä kuului outo pamahdus ja hitsipillin ujellus, sitten työmiesten huutoja. Joku osa oli mennyt rikki ja lentänyt suurella voimalla hitsaajan käsivarteen repäisten sen auki kainalon kohdalta. Verta suihkusi joka puolelle. Jukka hyppäsi välittömästi tuolistaan, juoksi autolle, auttoi miehen saattajineen autoon ja lähti vauhdilla kaupungin sairaalaan. Hetki sitten Jukka soitti ja ilmoitti, että käsi ei onneksi ole poikki, tarvitaan kylläkin useita tikkejä. Onneksi matkamme peruuntui ja Jukan ripeä toiminta sekä automme paikalla olo pelasti miehen vakavammilta seurauksilta. Veren hukka olisi ollut melkoinen ja nopea sairaalaan pääsy olisi ollut vaikeaa ilman läsnäoloamme.  

             

VIISI KÄRPÄSTÄ YHDELLÄ ISKULLA

Täällä riittää kärpäsiä ja muita pikkuelukoita kiusaksi asti. Ne tulevat sisään joka raosta, varsinkin illalla kun ulkona on pimeää ja sisällä on joku valon lähde. Eilen illalla Johannes teki kärpästen tapon enkat, kun valkoisessa katossamme oli neljän kärpäsen kokoontuminen. Veikkasimme niillä olevan siellä jonkinlainen ”bung”. Johannes taitteli sanomalehden, nousi pöydälle ja tappoi kerralla ne kaikki. Tänään ennätys rikottiin, kun kuistilla istuskellessamme kärpäset kiinnostuivat eväistämme. Johannes otti parasta aikaa lukemansa kirjan ja iski. Jälkeenpäin laskimme viisi raatoa samassa kasassa! Onkohan tuota ennätystä enää mahdollista rikkoa?

Sanakirja         bung    =          kokoontuminen, tapaaminen, kokous

JOKA ILTA KUN LAMPPU SAMMUU

Täällä jokailtainen sähkökatkos on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Maassa on vain kaksi voimalaitosta, molemmat kaukana täältä. Ihmisten palatessa illalla koteihinsa ja sytyttäessään valot sekä alkaessaan valmistaa illallista, sähköverkko kuormittuu liikaa ja edessä on auttamattomasti sähkökatkos joka saattaa kestää useita tuntejakin. Kyläläisille tästä ei ole juurikaan haittaa, hehän asuvat heinämajoissaan ja keittävät ruokansa nuotiolla sekä valaisevat majansa öljylampuilla. Talomme sen sijaan on täysin sähköistetty. Ensimmäisenä iltanamme täällä sähkökatkos tuli yllätyksenä, emmekä olleet varautuneet siihen. Istuimme sitten pimeässä ja mietimme mitä tehdään. Onneksi yhdessä kännykässämme oli tehokas valaisin, jolla pärjäsimme siihen saakka, kunnes kaivoimme esiin mukanamme tuomat taskulamput. Kohta oveemme koputettiin ja naapurin nuorimies toi tullessaan öljylampun omasta majastaan. Ruoan valmistus ei vain tuolloin onnistunut, joten lähdimme kaupunkiin syömään. Siellä on yksi länsimainen ruokapaikka, jossa on oma generaattori sähkökatkosten varalta. Nyt osaamme jo varautua katkokseen niin että pimeä ei yllätä. Pimeyshän tulee täällä joka ilta samaan aikaan, noin klo 18.30. Siihen mennessä on syytä päivän toimien olla ohi, niin että voi loppuillan fiilistellä öljylampun valossa!

JOHANNEKSEN KALANSAALIS

Tärkeää ei ole päämäärä vaan matkanteko. Lausahdus tuli jälleen oikeaksi todistetuksi eilen, kun Johannes lähti kalareissulle yhdessä paikallisten nuorten miesten kanssa. Edellispäivänä kaupungista oli hankittu kasa siimaa sekä koukkuja ja eilen aamulla pojat tekivät onkivavat valmiiksi.

Monet paikalliset vuoripurot yhtyvät jokeen, joka kiemurtelee laaksossa vuorien välissä. Matka joelle ei ole pitkä, mutta vaikeakulkuisista vuoripoluista johtuen aikaa kuluu kauan. Johannes valmistautui matkaan papualaiseen tapaan sonnustautuneena viidakkoveitsellä ja kärjestään teräväksi vuollulla seipäällä, jota käytettiin apuna liukkailla vuoristopoluilla. Lisäksi mukana oli aito suomalainen puukko. Välillä syvä kuilu ylitettiin kapeaa pitkospuuta pitkin, toisaalla joen yli taiteiltiin heiveröistä riippusiltaa pitkin. Perillä odotti palkinto, kun kirkasvetinen, kuohuva koski tuli esiin tiheän viidakkokasvillisuuden seasta. Vilvoittava uinti ja temmellys joessa oli voittaa varsinaisen matkan syyn, kalastuksen. Lopulta onkivavat kaivettiin esiin ja hyvää onkipaikkaa etsittiin hypellen joessa olevilta kiviltä toisille. Kohta kukin oli löytänyt oman onkipaikkansa.

Päivän lopussa, juuri ennen iltapäivän sadetta, kalasaalis perattiin ja pestiin valmiiksi kotiin tuontia varten. Johanneksen puukko osoittautui siinä työssä kullan arvoiseksi ja sai nuorten miesten jakamattoman ihailun osakseen.

Kotiin tultuaan miehet asettautuivat vielä ylpeänä yhteiskuvaan kalansaaliinsa kanssa. Saalis ei ollut suuren suuri, mutta sehän ei ollutkaan pääasia, vaan yhdessä vietetty mukava päivä. Johanneksesta päivä oli ollut yksi parhaista hänen elämässään. Ollessaan vielä pieni poika, Johannes kertoi ammattihaaveekseen seikkailijan ja sama haave on voimassa edelleen. Palan sitä hän sai kokea täällä Mt. Hagenissa.

Illalla kalat paistettiin voissa ja sipulissa sekä syötiin hyvällä ruokahalulla.

VANHUUDEN TURVA

Lapsia hyörii talomme ympärillä kaiket päivät. Pienimmät leikkivät omia leikkejään, hiukan suuremmat auttavat vanhempia päivän askareissa. Tytöt ovat naisten apuna niin kasvimaalla kuin kotonakin. Pojat kulkevat pitkien viidakkoveitsien kanssa miesten mukana raivaamassa uusia kasvimaita ja keräämässä polttopuita päivän tarpeisiin. Lapset kasvavat vastuuseen ja täyttävät velvollisuutensa vanhempiaan kohtaan. Täällä vanhukset asuvat perheidensä keskellä kuolemaansa saakka ja lapset huolehtivat heistä. Ensimmäisinä vuosinamme täällä meitä hämmensi, kun ystävämme esittelivät useita kylän miehiä isinään, kunnes selvisi, että heimossa koko suku on yhtä suurta perhettä. On myös varsin tavallista luovuttaa joku perheen lapsista sukulaisten kasvatettavaksi ja koulutettavaksi. Varsinkin mikäli toinen vanhemmista kuolee tai perhe on taloudellisesti ahtaalla. Tästä huolimatta lapsen siteet omaan perheeseen säilyvät lujina läpi elämän. Vanhainkoteja tai lastenkoteja täällä ei siis ole. Elämä kylissä saattaa olla köyhää ja länsimaisen mittapuun mukaan alkeellista, mutta heidän tapansa huolehtia toisistaan sekä stressitön ja leppoisa elämänasenne on oppimisen arvoista.

                                                                     Naapurin lapsia

PIENI PAVUNPESIJA

Kahvipensaiden sato on kypsymässä. Kyläpäällikön perhe kerää satoa omista pensaistaan tyhjiin säkkeihin. Kohta perheen nuorin tytär tulee ja ottaa kantamuksen selkäänsä. Hän tulee pihan poikki pihamaallemme kantaen säkkiä ja suurta pesuvatia.

Alhaalla, jyrkän rinteen alapuolella, on runsasvetinen joki ja koski. Kymmenkunta hiidenkirnua on muovautunut ajan saatossa sen rantatöyräille. Joen vettä käytetään ruoan valmistamiseen, tiskaukseen, pyykin pesuun ja peseytymiseen. Meidän talossamme on peltikatto, josta sadevesi kerätään vesikouruja pitkin vesitankkeihin ja niistä putkea pitkin taloon. Helppoa verrattuna jokiveden käyttöön. Kylä on yhtä suurta perhettä ja talomme vesi on naapureiden käytettävissä juomavedeksi.

Seuraan pienen tytön puuhia. Miten hän ottaa vettä säiliöstä suureen vatiinsa ja kaataa sitten kahvipavut siihen. Hän pesee niitä hyvän aikaa ja kaataa veden sitten pois. Pestyt pavut hän vie takaisin pihamaalleen, jossa ne levitetään alustalle auringon kuivattamaksi. Perheen vanha isoäiti istuu iltapäivän papujen vieressä ja levittelee niitä käsillään alustalla samalla lauleskellen omalla kielellään. Papujen kuivuminen kestää useita päiviä. Osa sadosta käytetään itse, osa myydään. Nuori tyttö liittyy isoäidin seuraan. Hän nostaa katseensa ja huomatessaan minut kuistilla, nostaa kätensä, vilkuttaa ja huudahtaa iloisesti: ”Apinun tru!”

Sanakirja:        Apinun tru       =          Hyvää päivää      

       

                                                                        

KYLÄ HERÄÄ

Blogini ensimmäisessä kirjoituksessa haaveilin istuvani papualaisella kuistilla kirjoittelemassa tarinoita vieressäni kylmä jäätee. Siitä on nyt hiukan yli kaksi viikkoa ja tässä nyt kirjoittelen kuistilla! Edessäni avautuu jylhä vuorimaisema ja alapuolellani, trooppisessa viidakossa kylä herää uuteen aamuun. Suljen silmäni ja kuuntelen. Lintujen moninainen laulukuoro yhtyy lasten iloisiin ääniin. Pyöreistä, heinäkattoisista majoista purkautuu ulos unisia ihmisiä, aikuisia ja lapsia. Äidit alkavat hääriä aamiaisen laitossa ja lapset juoksentelevat ympärillä huutaen ja mekastaen. Joka puolelta kuuluvat iloiset tervehdykset: ”Moning nau!” Vanhimmat lapset valmistautuvat kouluun. Viikonlopun jäljiltä yllä on jälleen puhtaat vaatteet ja olalla keikkuu paikallinen koulureppu, pilumi, joka on virkattu papualaiseen tapaan pelkin sormin. Alakerrasta alkaa kuulua työmiesten puheen sorinaa. Suunnittelevat alkavan päivän töitään. Kohta kuuluu sahan ja vasaran äänet. Valmistumassa ovat sängyt patjoillemme, jotka on jo levitetty makuuhuoneisiin. Maalarit availevat maalipurkkejaan ja ryhtyvät työhön. Heitä nauratti kovasti kun eilen kerroin, että olin hetki sitten Suomessa maalarimestarina, kun kotiamme kunnostettiin. Täällähän se ei ole naisväen työtä.

Siat röhkivät ja kukot kiekuvat. Kaiken yllä kuuluu sirkkojen äänekäs sirinä. Täällähän kaikki hyönteiset ovat suuria. Sirkat ovat mitaltaan n. 15 cm ja öisin ilma on sakeanaan lentäviä kovakuoriaisia, joiden koko on miehen peukalon suuruinen ja siivetkin ovat 10 cm mittaiset. Ensimmäisenä yönämme täällä erehdyimme jättämään makuuhuoneen ulkopuolella olevan pihavalon palamaan ja meteli oli hirmuinen, kun kovakuoriaiset lensivät valoa kohden ja kopsahtelivat ikkunaan. Aivan kuin ulkona olisi ollut kivisota!

Aamu-usva on haihtunut ja kaukaiset vuorenhuiput paljastuneet. Alapuolella banaanipuut huojuvat hiljaa ja korkeat kumipuut havisuttavat lehtiään. Lapset lähtevät kouluun ja äidit kasvimailleen. Kylä hiljenee hetkeksi, kunnes jälleen iltapäivällä täyttyy palaavien ihmisten puheensorinasta.

Minulla ei ole täällä kylässä internetyhteyttä, joten kirjoittelen tekstejä valmiiksi koneellani, tallennan ne muistitikkuun ja pari, kolme kertaa viikossa menen kaupungin internetkahvilaan ja liitän ne blogiini. On hienoa huomata, miten kiinnostuneita olette olleet kirjoituksistani. Laittakaa rohkeasti kommentteja ja kysymyksiä tulemaan. Vastaan niihin mielelläni.

Sanakirja:      Moning nau   =                    Huomenta

Näkymiä kuistiltamme

OLEN KIRJOITTANUT KIRJAN. Tuleeko minusta siis kirjailija?

Saavutus sinänsä. Kirjoittaa kirja. Kirjoittaa rivi tai kaksi ei ole vaikeaa, mutta kirjoittaa kokonainen kirja, silloin täytyy olla jotakin sanottavaa. Onko minulla sanottavaa? Tähän asti luomillani henkilöillä on ollut. Onko heidän elämänsä kiinnostavia? Minusta ne ovat olleet kertomisen ja kirjoittamisen arvoisia. Ovatko henkilöt ja tapahtumat kirjoissani todellisia? Eivät, mutta jokainen lukija voi löytää heistä palan itseään, myös minä.

Kirjoitanko joskus kirjan kokemuksistani täällä maailman laidalla? Ehkäpä. Täällä totuus on taruakin ihmeellisempää.

Tuleeko minusta siis kirjailija? Kyllä, jos kirjani julkaistaan ja ne löytävät lukijansa. Kyllä, jos korvani ovat riittävän herkät ja sydämeni riittävän avoin uusille tarinoille.

Ensimmäinen kirjani on kustantajan arvioitavana, toinen raakaversiona koneellani ja kolmas aiheena mielessäni.

Oletko sinä kirjoittanut kirjan? Tuleeko sinusta kirjailija? Usko unelmiin ja työskentele niiden saavuttamiseksi. Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.

ARVOT KOHDALLAAN

Pari viikkoa sitten sattuneessa auto-onnettomuudessa kuoli hyvin arvostettu ja valtakunnallisesti tunnettu pastori ja evankelista Joseph Kingal. Onnettomuus sattui maantiellä Madangin ja Laen välillä vaaralliseksi tiedetyllä sillalla. Pastori Kingal oli palaamassa kristillisestä konferenssista yhdessä perheensä kanssa. Perheen äiti loukkaantui lievästi ja lapset säilyivät vammoitta.

Kaikissa maan päälehdissä sekä radio- ja televisiolähetyksissä uutisoitiin tapauksesta usean päivän ajan. Muutaman päivän kuluttua onnettomuudesta hallitus ilmoitti järjestävänsä valtiolliset hautajaiset ja hautajaispäivä julistettiin yleiseksi vapaapäiväksi. Hautajaisia edeltävällä viikolla pidettiin Laessa muistotilaisuus jossa oli paikalla yli 7000 surevaa ihmistä. Seuraavana päivänä ruumis siirrettiin maan pääkaupunkiin Port Moresbyyn, jossa oli vastaavanlainen tilaisuus. Sen jälkeen ruumis tuotiin tänne Mt. Hageniin, jossa varsinaiset hautajaiset ovat tänään. Pastori Kingal oli lähtöisin tästä maakunnasta, joten tuhansia ihmisiä odotetaan saapuvaksi tilaisuuteen. Lehdissä on ollut tarkat aikataulut ja ohjeet hautajaisiin osallistumista varten. Täällä on siis maansuru kuolemantapauksen johdosta. Kylämme asukkaat valmistautuvat parasta aikaa hautajaisiin lähtöön. Kaikki työt keskeytyvät niin täällä kuin koko maassa. Kaikki kaupat ja yritykset pitävät ovensa kiinni ja koulut ovat suljettuina. Tapaus osoittaa koko valtion perustumista vahvalle kristilliselle arvopohjalle.
Kuvia hautajaisista

KOTI KYLÄSSÄ

Mt. Hagen on "pikpela ples". Kaupungin vaikutuspiirissä on n. 500 000 asukasta ja se on Papuan kolmanneksi suurin kaupunki. Keskustassa kulkeminen, varsinkin autolla, on kokemus sinänsä. Jalankulkijoita on valtavasti ja he liikkuvat henkensä uhalla autojen seassa. Liikenne on vasemmanpuoleista ja kapeilla vuoristoteillä kaiken kokoiset autot ajavat kuin jokamiesluokan kilpailussa. Yleinen kulkuneuvo on PMV(public motorised vehicle). Kuorma-auto, jonka lavalla on pitkittäin olevat penkit ja pressu katoksena. Autot on kuormattu kattoon asti ihmisillä ja yleensä myös myytävillä vihanneksilla ja kahvilla. Täällä "pikpela bos" ajaa valkoisella Land Cruiserilla. Merkki tietenkin Toyota. Kuinka ollakaan ajamme itsekin sellaisella.
Muutimme perjantaina tänne vuoristoon, ulos kaupungista, Thomasin kotikylään. Hän on rakennuttanut tämän suuren länsimaisen talon itseään ja vierailijoita varten. Työmiehet häärivät vielä alakerran asunnon kimpussa. Se valmistuu kuulemma meidän seuraavaan vierailuun mennessä. Nyt vietämme täällä noin kuukauden ja palaamme sitten Suomeen jouluksi. Ensi vuodesta ei ole vielä varmaa suunnitelmaa, mutta täällä koko kylä on valmistautunut meidän takaisin paluuseen. Eilen illalla naapurit toivat meille vihanneksia suuret kantamukset ja sanoivat pitävänsä huolta siitä että ruokaa riittää jatkossakin. Hyvä niin, sillä varsinkin kaupungin ulkopuolella olevat torit ovat melko siivottomia. Mutaiseen maahan on levitetty jokin kankaanriekale ja sen päälle on aseteltu myytävät vihannekset ja hedelmät. Onneksi Mt.Hagenin päätori on katettu, siisti ja hyvin hoidettu. Kaiken lisäksi tuotevalikoima on valtava ja laadukas.
Sanakirja pikpela ples = suuri paikka
pikpela bos = suuri päällikkö

Mt Hagenin tori