JOULURAUHAA TÄHTIEN TAKAA

Älä herätä, älä häiritse. En halua palata.

Taivas on tumma, melkein musta.

Nostan katseeni, ne ovat siinä

Otava ja Pohjantähti.

Lumi narskuu. Olen kulkenut pitkän matkan.

Yö on hiljainen, kuu valaisee,

hopeoi pellot.

Kaukaa, tähtien takaa

kuulen musiikkia,

hyvin hiljaa.

Jos nyt hyppäisin,

irtautuisinko maan vetovoimasta.

Voisinko kiitää tähtien lailla

miljoonien valovuosien taakse

alkuun.

KIRJOITETUN KIELEN ARVO

Palatakseni vielä Papuan kuulumisiin mieleeni tuli seikka, johon vasta tällä viimeisimmällä matkallamme kiinnitin varsinaisesti huomiota. Siitäkin huolimatta, että 15 vuotta sitten työskentelimme Papualla raamatunkäännösjärjestön palveluksessa ja saimme olla todistamassa, miten useat kieliryhmät tuossa yli 800:n eri kielen maassa saivat omalla kielellään kirjoitetun Uuden Testamentin ja myöhemmin aapisen lukuopetusta varten. Täällä kirjallisuuden ja kirjoitetun sanan luvatussa maassa on lähes mahdotonta käsittää tilannetta, joka Papualla edelleen vallitsee kaikesta hyvästä pyrkimyksestä huolimatta.

Olimme ottaneet matkalle mukaan suomenkielisiä romaaneja, mutta nehän tuli luettua jo hyvissä ajoin ennen matkan päättymistä. Yritimme sitten löytää Mt.Hagenista kirjakauppaa ja löysimmekin yhden kristillisen kaupan, jonka tarjonta käsitti pääsääntöisesti englanninkielisiä kristillisiä kirjoja ja raamattuja. Eihän kristillisissä kirjoissa ole mitään vikaa, ostimme ja luimme niitä, mutta eräänä päivänä Johannes sanoi kaipaavansa jotain dekkarilukemista. Haravoimme koko kaupungin tuloksetta, kunnes törmäsimme kuin sattumalta erääseen vanhahkoon naiseen, joka myi hedelmiä kadun varressa maassa istuen. Kuinka ollakaan siinä hedelmien keskellä oli KIRJA: John Grishamin Rainmaker englanninkielisenä! Johannes osti sen onnesta kiljuen. Kiitos henkilölle, joka oli kirjan maahan jättänyt viitsimättä kantaa sitä takaisin kotimaahansa.

Mieti; 50 000 asukasta, ei kirjakauppaa, ei kirjailijoita, ei kustantamoja, EI KAUNOKIRJALLISUUTTA! Sama tilanne koko maassa.

Meillä täällä satoja kirjakauppoja, useita satoja kirjailijoita, kymmeniä kustantamoja, lukuisia kirjastoja, kaikki paikat täynnä kirjallisuutta, emmekä silti löydä mielestämme kiinnostavaa luettavaa!

TAVOITETTA YHDELLE ELÄMÄLLE

Luin mielenkiinnolla kirja-arvion koskien Joyce Carol Oatesin teosta Kosto: Rakkaustarina. Jotenkin arvio salpasi hengen ja päätin tilata heti ko. kirjan pukin konttiin. On upeaa törmätä yllättäen teokseen, jonka olemassaolosta ei edes tiennyt, häpeä tunnustaa. Silmäillessäni oman kirjahyllyni valikoimaa totean sen käsittävän etupäässä kotimaista kaunokirjallisuutta alkaen Seitsemästä veljeksestä tämän vuotiseen Finlandia-voittajaan. Helminä seassa Pamukia, Saramagoa, Nerudaa…

Ollapa kuin Oates: ”Yhteiskunnallisesti kantaaottava ilman saarnausta, vetävästi kirjoittava olematta viihteellinen ja koskettava olematta nyyhky." Siinä sitä on tavoitetta yhdelle elämälle.

Kustantajan sivut

HATTU PÄÄSSÄ AIVOT JÄÄSSÄ...

 ...tai siltä ainakin tuntuu. Verenkierto aivoihin ilmeisesti hyytyy näissä pakkasissa kun mitään rakentavaa ajatusta ei ole syntynyt moneen päivään. Samalla herää hyytävä epäilys, josko mitään sanottavaa ei enää tulekaan. Ja jos ei synny uutta, täytyy lämmitellä vanhaa. Niinpä olen kaivanut vanhoja tekstejäni esiin tietokoneeni uumenista ja yrittänyt analysoida niitä. Yrittänyt lukea niitä ulkopuolisin silmin ja löytää niistä uusia merkityksiä, ”taiteellista vaikutelmaa”. No aikansa kun kaivaa niin jotakin uutta tulkintaa myös löytyy.

 Samalla heräsi kysymys viihdekirjallisuuden ja ns. taidekirjallisuuden eroista. Kysymys kiertyy jälleen kustantamoihin. Takaako perinteikäs, tietyn maineen aikoinaan hankkinut kustantamo tasaisen varman laatukirjallisuuden julkaisun vai onko tosiasia se, että tällä hetkellä pienet kustantamot yllättävät laatukirjoillaan. Kuinka aloitteleva kirjailija löytää sen oikean kustantajan omalle teokselleen? Mistä päästä aloittaa ovien kolkuttelu? Mikä on oman kirjoittamisen päämäärä ja kuinka siihen pyritään, päästäänkö siinä perille koskaan?

KUKA KUSTANTAA?

Yhä enenevässä määrin netin kirjallisuutta sivuavat keskustelupiirit pohtivat perinteisten kustantamojen rinnalle nousseiden pienkustantamojen ja omakustanteiden asemaa ja arvostusta kirjallisuuden kentässä. Viime aikoina on ilahduttavasti noussut tunnustustakin saaneita kirjailijoita myös pienistä kustantamoista. Näiden kustantamojen asema on vakiintunut ja niistä nousseita kirjailijoita arvostetaan aidosti kirjallisten ansioidensa perusteella.

Ohessa Kiiltomadon artikkeli kustantamoista ja oikeista kirjailijoista vuodelta 2001. Artikkeli on nykyisinkin ajankohtainen.

ITSENÄISYYSPÄIVÄSTÄ ALKAA JOULUN ODOTUS

Lunta satelee hiljalleen ja maa on saanut valkean lumivaipan. Koti on pukeutunut juhlaan. Ikkunoita somistavat ja pimeää vuodenaikaa valaisevat kynttilärivistöt. Niillä on rauhoittava vaikutus uppiniskaiseen mieleen, joka pyrkii kaikista vastusteluista huolimatta touhottamaan joutavia. Olen kuitenkin vuosien saatossa pyrkinyt rauhoittamaan mieleni kaikesta ylimääräisestä jouluhässäkästä. Se on helpompaa nyt, kun lapset ovat lentäneet pesästä ja joulua valmistelee vain meille kahdelle aikuiselle ihmiselle. Itsenäisyyspäivä on lähtölaukaus joulunaikaan. Silloin mieli rauhoittuu ja vuosikymmenten perinteet toistuvat kynttilöineen, juhla-aterioineen ja totta kai linnan juhlineen, joiden pukuloisto on näin naisena pakko katsoa!

Joulun alusaika sujuu meillä nykyään leppoisasti. Jukka vastasi aikoinaan tuskailuuni ”Mitä ostaa läheiselle, jolla on jo kaikkea?” hyvin osuvasti: ”Osta varashälytin!” Toteamus auttoi saattamaan asioita tärkeysjärjestykseen. Nykyisin lahjat ovat vaihtuneet toisenlaisiin lahjoihin; vuohiin, kaivoihin, koulupukuihin sinne jonnekin, missä jokapäiväinen leipäkin on harvinaista herkkua. Lahjan saajatkin ovat olleet ilahtuneita. Toki jotain pientä, iloista ylläriä löytyy perheen omasta pukinkontista jatkossakin.

Odottelen joulua siis leppoisasti laiskanlinnassani hyvää kirjaa lueskellen. Sain juuri päätökseen huikean teoksen: Saramagon kertomuksen sokeudesta.Suosittelen!

OIKEA KIRJAILIJA VAI MUKAKIRJAILIJA

Mikä on se pieni ero vai onko sitä lainkaan?
Pieni ajatusleikki: Annetaan esim. HS:n lukuraadin luettavaksi niin nimekkäiden kirjailijoiden ja kustantamojen kuin vaikkapa omakustanne- tai pienkustannekirjailijoiden käsikirjoituksia ilman kustantamotunnuksia tai kirjailijoiden todellisia nimiä. Mahtaisikohan suosikkilistalla olla pelkästään suurkustantamojen käsikirjoituksia vai olisiko odotettavissa varsinainen kirjallisuuspommi tuntemattomien ”mukakirjailijoiden” vallatessa kärkisijat.

Ehkäpä niin ei kävisi, mutta tahdon tällä pohdinnalla herättää lukijoita pohtimaan lukutottumuksiaan ja sitä, mitkä seikat vaikuttavat luettaviin kirjavalintoihinne. Itse olen ainakin sortunut lukemaan ja ostamaan kirjoja, joiden kirja-arviot ovat olleet luettavissa erilaisissa foorumeissa ja jotka ovat siten saaneet runsaasti näkyvyyttä mediassa. Harvoinpa kirjakauppojen esittelypöydillä on esillä pienkustantamojen kirjoja. Johtuuko se siitä että pienkustantamot eivät markkinoi kirjojaan riittävästi vai onko kyse todellakin pelkästä rahasta ja voittomarginaaleista.

Olisipa todella virkistävää mennä kirjakauppaan, jossa myyntihyllyissä olevat kirjat olisivat kaikki samanlaisissa kansissa, ilman kustantamo - tai kirjailijan nimitunnuksia. Vain kirjan takakansi paljastaisi kirjan genren ja antaisi suuntaviittoja sisällöstä.

Kyseinen ajatusleikki ei poissulje kustannustoimittajien arvokasta työtä. Heillä on ammattitaito ja kokemus karsia pois käsikirjoitukset, jotka eivät täytä julkaistaville kirjoille asetettuja vaatimuksia.

MITEN KIRJAN TARINA SYNTYY?

Jokaisella kirjoittajalla on varmasti oma tapansa työskennellä. Minun tarinani syntyvät luomieni henkilöiden halusta kertoa oma tarinansa. Esimerkiksi ensimmäisen kirjani, nimeltään ”Kymmenen eilistä”, päähenkilö Miia, tuli eräänä syksyisenä iltana kolme vuotta sitten luokseni ja kysyi, haluaisinko kirjoittaa hänestä kirjan. Epäröin ensin, mutta hänen tarinansa tempaisi minut mukaansa. Kirja on täynnä yllätyksiä, loppu päättyy arvoitukseen ja lukija tempaistaan mukaan maailmaan, joka on samalla kertaa seesteinen ja salaperäinen. Tätä kirjaa kirjoittaessani en vielä aloittaessani tiennyt miten tarina päättyy. Loppu oli itsellenikin yllätys.

Toisen kirjani keskiössä on ryhmä hyvin erilaisia henkilöitä, joiden elämät risteytyvät lyhyen hetken ajan. Siksi kirjani tekonimi onkin ”Hetket”. Nimi on mielestäni osuva ja kuvaa hyvin tarinan sisällä olevia tapahtumia, jotka näennäisestä erillisyydestään huolimatta nivoutuvat tavalla tai toisella yhteen. Kirjassa on myös kysymys valinnoista ja niiden seurauksista. Tämän kirjan tekotapa poikkesi sikäli ensimmäisestä, että tiesin tarinan alun ja lopun, mutta kaikki muut kirjan henkilöt ja tapahtumat syntyivät kirjoitusprosessin aikana.

Mahdollisen kolmannen kirjani ensimmäinen ja viimeinen sivu on valmiina mielessäni, kaikki muu onkin sitten vielä piilossa jossakin alitajunnassani.

PALUU PAKKASEEN

Suomessa jälleen. Paluu pakkaseen otti taas koville. Tänään on sitten kurkku karheana ja nenä vuotaa. Eilen tulimme kotiin ja valtaosa ajasta on kulunut matkapyykkiä pesten ja postipinoa läpikäyden. Pää on vielä jotenkin sekaisin matkasta ja aikaerosta. Olen läpikäynyt sähköpostiviestejäni ja tutustunut viimeisimpiin kirjallisuus- ja kulttuuriaiheisiin nettisivustoihin. Kirjoittajaryhmämme on toiminut aktiivisesti koko syksyn ja yritän löytää aikaa tutustuakseni kaikkiin tekstinäytteisiin, joita on kertynyt aika määrä poissaollessani.
 Tarkoitukseni on lähiaikoina käydä läpi toisen editointivaiheessa olevan kirjani tekstejä ja muokata niitä julkaisukuntoon. Aloitin matkan aikana myös kolmannen romaanini kirjoittamisen. Sen juonikuviot ovat nyt päällimmäisenä mielessä.