KIRJAN ALKUTILANNE

Jatkan aloittamaani pohdintaa kirjan aloituksesta. Käynnistämäni alkulausejuttu sai aikaan innostuneen pohdinnan kirjoittajien keskuudessa ja esiin tuli toinen toistaan huikeimpia avauslauseita.

Seuraavaksi esittelen kirjani alkutilanteen, mistä kirjani tarina alkaa.

Kirja alkaa lyhyellä pätkällä takaumaa, jonka aiemmin kirjoittamani aloituslause käynnistää. Takaumaan liittyy kolme eri toimintaympäristöä, mutta varsinainen alku tapahtuu työyhteisössä.

Aihetta on mielenkiintoisa pohtia. Omassa käsikirjoituksessani varsinainen tarina alkaa kuitenkin junassa matkalla päähenkilön synnyinseudulle kesän alussa ennen Juhannusta. Aivan ensimmäisessä versiossa tämä oli myös kirjan lähtötilanne, mutta hionnan ja jännitteen luonnin myötä tuntui välttämättömältä käynnistää kirja lyhyellä takaumalla. Se avaa tarinaa riittävästi, mutta ei paljasta liikaa.

Mikä on sinun tarinasi alkutilanne? Minkälaisessa ympäristössä tapahtumat käynnistyvät?

VIRITTÄYDY TUNNELMAAN

Nopein keino löytää inspiraatio on kirjoittaa. Alussa se voi olla vaikeaa, mutta kun pääsemme oikeaan vireeseen, se alkaa pian sujua. Kirjoittamalla me virittäydymme oikeaan tunnelmaan, ja keskitämme mielemme kirjoittamiseen. Kirjoittamisessa aivojen kielialueet aktivoituvat. Aivot ovat niin kuin mikä tahansa lihas; nekin kaipaavat joskus lämmittelyä ja valmistelua.
Tämän tekemiseen kelpaa mikä tahansa kirjoittaminen. Voit kirjoittaa mitä sinusta tuntuu mukavimmalta. Voit jäljentää muiden tekstiä kirjoista, tai voit kirjoittaa omia kirjoituksiasi taas uudelleen. Kaikenlainen kirjoittaminen käy tähän tarkoitukseen. Automaattikirjoitus on esimerkiksi eräs parhaista harjoituksista kirjoittamisen esteiden ja lukkojen avaamiseen.
Inspiraatio tulee kun olemme siihen valmiita ja vastaanottavaisia. Kun olemme virittäytyneet oikeaan mielentilaan, on kirjoittaminen helppoa ja luonnollista. Vain odottamalla ei tapahdu mitään. Tyhjä paperi ei herätä meidän luovuuttamme. Toiminta itsessään luo lisää toimintaa, ja kirjoittaminen synnyttää lisää kirjoittamista.

ALUSSA OLI AJATUS

Teen paljastuksen. Tässä teille esikoiseni ensimmäiset sanat ja tarinan alottava ajatus...

”Jotenkin kaikki vain oli niin kummasti ja oudolla tavalla sekavaa. Se outo harso, joka leijui kaiken yllä ja teki elämästä jotenkin hengettömän oloista. Siitäkö tässä oli kysymys, elämänhallinnan menettämisestä?”

… ja siitä se sitten lähti kulkemaan aivan omia polkujaan;)

INSPIRAATION HERÄTTELYÄ

Aikoinaan kirjoittajakurssilla heräteltiin inspiraatiota ja luovaa kirjoittamista erilaisilla harjoitustehtävillä. Oheisessa tehtävässä tuli laatia napakka tarina, jossa mahdollisimman moni annetuista sanoista esiintyisi. Tässä sanat.

Rommitoti Onkimato Mopo Ydin Maya Kaj Tea Vahtia Alasin Koe Akseli Tragedia Auer Enne Ori Pii Kanerva Katko Disko Eemil

Tässä oma tarinani:

Mayan valmistama rommitoti odotti jo valmiina kun Kaj piti edelleen vahtia diskon ulkopuolella. Oli varmasti enne, että koe epäonnistui ja mopo karkasi niin sanotusti käsistä. Tean ja Eemilin olisi pitänyt tulla ennen ensimmäistä sähkökatkoa. Asian ydin oli vain siinä, että Akselin oli pitänyt huolehtia ori talliin, ennen kuin keksi lähteä kaivamaan onkimatoja. Ne kun löytyvät parhaiten ennen aamunkoittoa. Onkimatoja! Mikä sillä viiraa? Ilman Akselia hommasta ei tulisi mitään. Kaj muisti hyvin ”Keisari Kanervan” tokaisun: ” Silloin on taottava kun rauta on kuumaa ja alasin valmiina paikallaan”. Piin kova mies seisoi aina sanojensa takana. Tragedia vain oli siinä, että keisari jäi itse rysän päältä kiinni ja istuu nyt kaltereiden takana katsellen autereeseen. Tea lähetti tekstarin: ” Ori tallissa, mato koukussa ja homma katkolla. Tullaan huomenna.”

Millaisen tarinan sinä kehittäisit?

INSPIRAATIO

Inspiraatio on maaginen sana. Usein se nähdään ikään kuin hallitsemattomana voimana, joka vain iskee jostain salamaniskun lailla. Toisinaan se nähdään jumalallisena innostuksena, jolloin kirjoittaminen ilmestyy suoraan mieleemme jostain ulkopuolelta. Parhaimmillaankin se koetaan arvaamattomaksi ideoiden virraksi, joka tulee ja menee oman mielensä mukaan.
Haitallisinta on kuitenkin uskoa, että kirjoittaminen ei ole mahdollista ilman tällaista mystistä kokemusta. Olemme ehkä oppineet, että kirjoittaminen on mahdollista vain kun koemme inspiraation tulevan meille kuin taivaallisen ilmestyksen. Jos kuitenkin aiomme odotella tämänkaltaista suurempaa kokemusta ennen kuin alamme kirjoittaa, saamme odotella kauan.
Inspiraatio on osa luovuuden virtaa. Se on mielen tila, jossa sanat virtaavat esiin helposti ja luonnollisesti. Se on ideoiden virta, jossa jokaista ideaa seuraa aina uusi idea. Tuo tila voidaan oppia löytämään tietoisesti. Me voimme oppia löytämään inspiraation niin halutessamme. Se on mahdollista, sillä kaikki inspiraatio virtaa meistä itsestämme.
Inspiraatio syntyy meidän sisällämme. Se tulee meidän omasta elämästämme. Me voimme löytää sen omista kokemuksistamme, ajatuksistamme ja unelmistamme. Inspiraatio voidaan löytää elämällä, oppimalla, ja uutta kokemalla. Voimme aina saavuttaa tuon inspiraation tilan, milloin vain ikinä haluamme. Silloin me olemme aina yhteydessä omaan itseemme ja luovuutemme virtaan.
(Kirjoittamisen taidon opas)

KIRJOITTAMISEN TAITO JA ILO

Kirjoittamisen taito on luomisen taitoa. Luova kirjoittaminen on sanoilla luomisen taito. Sanoilla on maailmoja luova voima. Sanoilla voit luoda mielikuvituksen maailmoja, ja koskettaa ihmisten tunteita. Sanoilla voit vaikuttaa ihmisiin, ja muuttaa maailmaa. Kirjoittamisen taito on sanojen käyttämisen taitoa.
Kirjoittamisessa vain mielikuvitus on rajana. Voit luoda kirjoittamalla kokonaisia maailmoja seikkailuineen ja ihmiskohtaloineen. Sanoilla voit opastaa ja viihdyttää, naurattaa ja saattaa kyyneliin. Paperilla voit herättää menneisyyden ja muistot taas henkiin, tai ennustaa tulevaa. Kirjoittamalla voit kuvata suuria tunteita, ja maalata ihmeellisiä mielikuvituksen maisemia.

Kirjoittamisen taito on niin kuin mikä tahansa taito. Harjoittelemalla jokainen voi oppia sen. Myös sinä voit oppia kirjoittamaan luovasti ja vapaasti. Voit oppia ilmaisemaan ajatuksiasi ja ideoitasi omin sanoin. Voit oppia luomaan mielikuvituksen maailmoja. Voit oppia ymmärtämään sanojen rytmin, niiden sisäisen musiikin, ja voit tuntea kirjoittamisen taian
Käsittelen tulevissa postauksissani jälleen kirjoittamista ja hyödyllisiä menetelmiä ja tekniikoita luovan kirjoittamisen taidon oppimiseen. Miten luovuus virtaa ja mistä inspiraatio löytyy. Mistä löytyy se kirjoittamisen ilo ja riemu?

TUTKI, ÄLÄ MATKI

Maailma on täynnä eri kielillä ja kaikilla mahdollisilla tyylilajeilla kirjoitettuja kirjoja. Mikä parasta, suuri määrä näistä kirjoista löytyy kirjastoista ja huikea määrä jopa suomennettuina. Kirjasto on kirjailijan ja varsinkin kirjailijaksi aikovan aarreaitta. Ei pelkästään luettavaksi mielenkiintoisa ja hienosti kirjoitettuja kirjoja vaan ennenkaikkea tutkimuskohteena.
Miten eri tavalla kirjailijat ovat kirjoittaneet ja luoneet teoksensa. Mielenkiintoista on perehtyä sanojen rytmiin ja järjestykseen. Huomata, kuinka sanat liittyvät yhteen, muodostavat mielikuvia ja herätävät tunteita. Kuinka ja miten tietty asia voidaan kertoa kirjoittamalla sanat tietyssä järjestyksessä. Ja miten tietty mielikuva ja tietty tunne voidaan herättää.
Ennenkaikkea on mielenkiintoista tutkia niiden kirjailijoiden tyyliä, jotka ovat suosikkejani ja joiden kaltaista tekstiä haluiaisin kirjoittaa. Edellisen postaukseni kirjoitusnäyte sivusi tätä aihetta. Siinä jäljittelin ihailemani kirjailijan kirjoitustyyliä niin lauserakenteen kuin sanallisen ilmaisun osalta. Pääsin sisälle kirjoituksen rytmiin ja tunsin miten sanat virtasivat ja kietoutuivat toisiinsa.
Kirjailijoilla on aivan ainutlaatuinen, omannäköisensä sointu teksteissään. Tutkimalla eritavoin kirjoitettuja tekstejä, niistä löytää mitä ilmeisemmin sen itselle omimman tavan kirjoittaa. Tärkeintä on kuitenkin tiedostaa, että kaikesta muilta oppimasta huolimatta kirjoitukseni on syntyisin minusta. Olen luonut itseninäköistä, tunnistettavaa tekstiä.
Muiden suora matkiminen kostautuu ennen pitkää. Siitä puuttuu silloin aito maku ja teksti jättää lukijansa kylmäksi. Kopiointi näkyy. ” Ei kannettu vesi kaivossa pysy” on hyvä sanonta tässäkin tapauksessa.

MIKÄ TÄMÄ ON?

Olen luonut kokoelman kirjoituksia, joista en tiedä mitä ne ovat. Ovatko ne runoja, mininovelleja, raapaleita (inhoan tuota sanaa), proosarunoja vai mitä? Tässä pieni näyte:

MUISTON PAINO

Minä vaellan muistosta toiseen kuin unessa, usvan läpi kantaen miestä mukanani.

En kuin painajaisessa, epätoivoisesti pakoon yrittäen ja yhä uudelleen tajuten, että jalat eivät kanna.

Tai että jokainen askel vie vain taaksepäin.

Ei, oloni on seesteinen ja varma. Juuri sellainen, joka koittaa kun vaikea asia on selkeytynyt ja sitä seuraava päätös ja toimenpiteet ovat kirkkaat ja kuulaat kuin kevätaamut, jotka koittavat pitkän, pimeydestä raskaan talven jälkeen.

Minä en unohda. En unohda miehen tuoksua, joka on tartunut minuun. En yhteisiä keväitä, kesiä, en syksyjä, talvia. Minä muistan miehen sellaisena kuin hän oli kohdatessamme ensi kerran. Sen muiston minä jaksan kantaa.

KRIITIKKO OLKAPÄÄLLÄ

Kirjoittaessani tiedostan itsessäni kaksi puolta; luovan ja arvostelevan. Toinen niistä luo uusia ideoita ja tekstiä ja toinen arvostelee ja valitsee hyvän tekstin huonosta. Melko usein nämä kaksi puolta on sulassa sovussa ja täydentävät toisiaan. Silloin tuotan runsaasti tekstiä, johon voin olla tyytyväinen ja joka tuntuu itsestäkin valmiilta.
Ikävä kyllä varsin usein käy myös niin, että nuo kaksi puolta ovat läsnä kirjoittaessani, mutta epätasapainossa. Joko tekstin tuottaminen tai sen kriittinen arvioiminen ottaa ylivallan kirjoittamisessani. Lähes aina tällaisessa tilanteessa tekstin tuottaminen ja luominen tukahtuu. Arvosteleva puoleni on liian tarkka ja hylkää kaikki ideat heti alkumetreillä. Se on kuin ankara kriitikko olkapäälläni valmiina tyrmäämään kaikki ideat, jotka luova mieleni on innoissaan kehittänyt. Sellaisessa tilanteessa uuden tekstin luominen on lähes mahdotonta. Synnyttääkseni uutta tekstiä tarvitsen kuitenkin kokeilua ja hapuilua, ideoiden muokkausta ja kehittelyä senkin uhalla, että epäonnistun.
Kriitikko olkapäällä tekee kirjoittamisestani hidasta ja vaikeaa. Pahimmassa tapauksessa kirjoittamisenilo tyrehtyy kokonaan. Keino tämän ylikriittisen itsearvioinnin karkoittamiseksi löytyy yllättäen itse kirjoittamisesta, ei sen kontrollista. Tärkeää on ollut opetella kirjoittamaan mitä tahansa tekstiä vapaasti ilman sisäistä arvoselua ja tekstin valitsemista.
Tässä muutamia juttuja, joista itselleni on ollut apua kriitikon karkotuksessa olkapäältä:

• kirjoita kaikki mitä haluat kirjoittaa, mitä ikinä mielessäsi on
  
• kirjoita sensuroimatta tai vaikuttamatta sisältöön mitenkään
  
• jos et keksi mitään kirjoitettavaa, kirjoita siitä ja miltä se tuntuu
  
• päästä irti tarkkailusta, joka koittaa sotkeutua kirjoittamiseesi ja anna sanojen muotoutua itsestään
  
• kirjoita epävarmaa ja puolivalmista tekstiä korjailematta
  
• vapauta luovuutesi kirjoittamalla
  

KIRJAN MAAILMA

Kirjoittaessani tulevaa esikoiskirjaani, minulle oli tärkeää luoda ja kehittää uskottava maailma, johon kirjan tapahtumat sijoittuisivat. Katsoin tuota maailmaa kuin elokuvaa. Näin selkeästi jokaisen pienimmänkin yksityiskohdan kuvitteellisesta pikkukaupungistani, sen kaduista ja torista, kirkosta hautausmaineen, kouluympäristöstä ja päähenkilön kotipiiristä.
Kirjoitusprosessin aikana tuosta kuvitteellisesta maailmasta tuli osa omaa elinpiiriäni. Tunsin kukkien ja vastaniitetyn ruohon tuoksun sekä aamuauringon lämmön iholla. Kuulin liikenteen melun, lintujen laulun ja aamuvarhaisen junan pillin vihellyksen. Aistin hetkessä nousseen ukonilman. Näin salamat ja kuulin niiden jylyn.
Astelin päähenkilön askelin pihapiirissä ja sisällä talossa, sen eri huoneissa ja aistin tunnelman. Kosketin jokaista esinettä, nostin ne valoa vasten ja aistin niiden synnyttämät tunteet. Saatoin kuvitella itseni osana tuota taloa ja tuota ympäristöä.
Vähitellen esiin hiipivä uhka sai ihoni nousemaan kananlihalle ja tarinaan ilmestyvät henkilöt tulivat luontevasti osaksi tarinaa. Jokainen heistä eli ja hengitti samaa ilmaa, syttyivät eloon ajallaan ja toimivat oman, ennalta arvaamattoman luonteensa mukaisesti.
Olisin halunnut temmata päähenkilöni irti ja ravistaa, mutta hän halusi jatkaa. Hän halusi katsoa kortit loppuun saakka.
Ja joka kerta hän yllättää minut, edelleen.

ÄIDINKIELI KUNNIAAN

Asuttuamme Espanjassa nyt noin 6 kuukautta, olemme konkreettisesti saaneet kokea miltä tuntuu asua ummikkona vieraassa maassa. Kohtuullisesta englanninkielen taidostamme ei täällä ole juurikaan hyötyä, harva osaa englantia.  Kaikki palvelut ovat espanjankielisiä, joissakin tapauksissa vaihtoehtona tarjotaan ranskaa tai saksaa, jota emme ole koulussa lukeneet. Sanonta, että Suomi on Euroopan amerikkalaisin maa, on täältä katsottuna ilmiselvää. Täällä äidinkieli on arvossaan ja sitä kunnioitetaan.

Espanjalaiset myös arvostavat itseään ja kulttuuriaan, sen kaikesta huomaa.”Olemme espanjalaisia, puhumme siis espanjaa”! Arvostan tätä piirrettä suuresti vaikka se tuottaakin meille vieraille aika ajoin pään vaivaa. Esimerkiksi kaikki ulkomaiset televisio-ohjelmat,joita muuten ei ole kauhean paljon, ovat  päällepuhuttuja, tekstitystä ei ole. Aika huvittavaa kun esim. amerikkalaisen elokuvan päätähdellä on Tom Cruisen kasvot ja ilmeet, mutta ääni tulee studioäänityksenä espanjalaisen miehen suusta espanjaksi!

Olemme kiinnittäneet huomiota myös yritysten nimiin. Ne ovat lähes poikkeuksetta espanjankielisiä, lukuun ottamatta kansainvälisiä, tunnettuja tuotemerkkejä ja yrityksiä. Keskustelimme aiheesta erään nuoren espanjattaren kanssa, joka opiskelee englanninkielen opettajaksi. Hän kertoi, että kouluissa opetetaan espanjan lisäksi ranskaa, italiaa ja saksaa. Tosin nyt on aloitettu ala-asteilla myös englanninkielen opetus. Kun kerroimme hänelle, että  Suomessa kaikki ulkomaiset ohjelmat tekstitetään suomeksi, hän ihmetteli että miten sitten ehtii lainkaan seurata itse ohjelmaa?!

Tässä muuten piilee varmasti osasyy siihen, miksi kansainvälisessä Pisa- tutkimuksessa suomalaislasten lukutaito on maailman kärkeä. Täytyy lukea hyvin ja nopeasti ehtiäkseen seurata myös elokuvaa! Aiemmin, ollessamme vielä leirintäalueella, naapurinamme oli saksalainen pariskunta. Nähdessään FI- tunnuksen autossamme, tulivat juttelemaan: Huvaa paevaa, mita kuluu? Olivat matkustelleet Suomessa vuosikymmenten aikana useasti ja pahoittelivat kun nykyään harva enää osaa saksaa ja kaikki puhuvat vain englantia. Heistäkin Suomi on nykyisin kuin pikkuamerikka. Surullista!

VIRTA VIE

Aikoinaan kirjoittajapiirissä piti kirjoittaa huonoa tekstiä, mutta ...

Se että kirjoittaa tarinaa täyteen arkin jossa ei ole päätä eikä häntää ja pisteet sekä muut oikeinkirjotuksen merkit puuttuu ja sitten hyppää aivan muuhun johonkin kuin pysyy siinä tarinas jonka alotti et ei vois kyl kauheesti kiehtoo jos vaikka olisikin joku sellainen vaikka cian akentti jonka nimi olis vaikka Matti Mölsö ja se olis kotosin vaikka Tuupovaaran öllölästä. eihän se haittaa jos muuten on terve niinku mun mummo Jaana kaheksankymmentäviisivuotta joka on kyllä nuorekas. Se sano kerran mulle että tsiikaa beibi mun feisbuukii et mulla on himmeesti porukkaa frendeinä ja minä koin siinä hetkessä kuin välähdyksenä maailmankaikkeuden rajattomuuden ja tunsin miten aika menetti merkityksensä ja just sillai voi tapahtua ihan huomaamatta jos vaikka näkis unta silmät auki tai jotain. Onks se nyt niin huonoo mitä.

KIRJOITETUN KIELEN ARVO

Palatakseni vielä Papua Uusi Guinean kuulumisiin mieleeni tuli seikka, johon vasta viimeisimmällä matkallamme kiinnitin varsinaisesti huomiota. Siitäkin huolimatta, että 15 vuotta sitten työskentelimme Papualla kielitieteellisen järjestön palveluksessa ja saimme olla todistamassa, miten useat kieliryhmät tuossa yli 800:n eri kielen maassa saivat omalla kielellään kirjoitetun Uuden Testamentin ja myöhemmin aapisen lukuopetusta varten. Suomessa, kirjallisuuden ja kirjoitetun sanan luvatussa maassa, on lähes mahdotonta käsittää tilannetta, joka Papualla edelleen vallitsee kaikesta hyvästä pyrkimyksestä huolimatta.

Olimme ottaneet matkalle mukaan suomenkielisiä romaaneja, mutta nehän tuli luettua jo hyvissä ajoin ennen matkan päättymistä. Yritimme sitten löytää Mt.Hagenista kirjakauppaa ja löysimmekin yhden kristillisen kaupan, jonka tarjonta käsitti pääsääntöisesti ulkomaisia englanninkielisiä kristillisiä kirjoja ja raamattuja. Eihän kristillisissä kirjoissa ole mitään vikaa, ostimme ja luimme niitä, mutta eräänä päivänä poikamme Johannes sanoi kaipaavansa jotain dekkarilukemista. Haravoimme koko kaupungin tuloksetta, kunnes törmäsimme kuin sattumalta erääseen vanhahkoon naiseen, joka myi hedelmiä kadun varressa maassa istuen. Kuinka ollakaan siinä hedelmien keskellä oli KIRJA: John Grishamin Rainmaker englanninkielisenä! Johannes osti sen onnesta kiljuen. Kiitos henkilölle, joka oli kirjan maahan jättänyt viitsimättä kantaa sitä takaisin kotimaahansa.

Mieti; 50 000 asukasta, ei kirjakauppaa, ei kirjailijoita, ei kustantamoja, EI KAUNOKIRJALLISUUTTA! Sama tilanne koko maassa.

Meillä Suomessa satoja kirjakauppoja, useita satoja kirjailijoita, kymmeniä kustantamoja, lukuisia kirjastoja, kaikki paikat täynnä kirjallisuutta, emmekä silti löydä mielestämme kiinnostavaa luettavaa!

ONKO TÄÄLLÄ KETÄÄN?

Dee Missio kässäristä pohti tänään bloggaustaan ja näkyvyyttään muissa blogeissa. Esiin nousi lukijoiden määrä ja miten lukijoita on pikkuhiljaa tullut lisää sivustolle. Kirjoittajablogit ovat innokkaita toistensa blogipäivitysten seuraajia ja kommentoijia, sen olen itsekin huomannut.

Perustin blogini aluksi ns. matkustusblogiksi, jonka kautta tuttavat ovat voineet seurata mitä meille kuuluu eri maailmankolkissa ollessamme. Nyt kuitenkin olen keskittynyt enimmäkseen kirjoittamiseen ja kirjallisuuteen, joten lukijakunta on täysin vaihtunut ja myöskin kasvanut.

Hetkellisesti sivustollani oli myös lukijalinkki, johon ehti muutama liittyä ennenkuin poistin sen käytöstä. Ajattelin, että blogiani ei kukaan lue ja vain masennun kun lukijamäärä ei kasva kuten muilla. Olen nyt kuitenkin päättänyt laittaa sen takaisin ja toivon monien liittyvän myös Marken maailman lukijaksi. Olen itsekin aktivoitunut ja liittynyt lukijaksi useisiin kiinnostaviin blogeihin joita olen kyllä lukenut säännöllisesti ilman että olin liittynyt varsinaiseksi lukijaksi.

Olen saanut paljon iloa ja kannustusta kirjoittamiseen vertaisblogien kautta ja toivonkin, että monet rohkaistuisivat perustamaan vastaavanlaisia blogeja, joissa saa itse ja voi omalta osaltaan kannustaa myös muita kirjoittamisen mielenkiintoisella saralla.

VAPAUS VALITA

Uudesta kirjan käsikirjoituksesta on muodostumassa ikuisuusprojekti. Aloittaessani se ei ollut tarkoitukseni. Alussa kaikki oli kirkasta ja selkeää. Luoda kuvitteellinen ympäristö ja henkilögalleria, joiden elämät ovat kyllin erilaisia ylläpitämään mielenkiintoa. Sitten tapahtuma, joka sekoittaa itse kunkin elämää tavalla tai toisella. Asettaa kunkin heistä pohtimaan omien valintojensa seurauksia.

Miksi pitäisi valita?

Eikö päätös olla valitsematta ole myöskin valinta?

Pitäisikö valinta perustella?

Milloin valinnan vapaus muuttuu valinnanpakoksi?

Tuoko valinnanvapaus vapauden?

Riittääkö vapaus olla valitsematta elämän sisällöksi?

Voiko joku toinen valita puolestasi?

Onko syrjäytyminen oma valinta?

Voiko sattuma ohjata valintojamme?

Voiko valita valheen totuuden sijaan?

Voiko valita kaksoiselämän?

Voiko vapaus olla toisaalla ja vastuu toisaalla?

Liian suuria kysymyksiä näin pienellä päällä mietittäväksikö? Ehkä, mutta tässä tapauksessa välttämättömiä. Vai loinko niin suuren kiven etten itse jaksa sitä nostaa?

VALOA KOHTI

Ajatukset ovat pikkuhiljaa kääntymässä kohti Suomea ja Suomen ainutlaatuista valoa. Maaliskuun aurinko, joka saa hanget sädehtimään tuhansien timanttien tavoin on henkeäsalpaavan kaunista. Siitä haltioituneena vaihdoin blogini ilmeen kevään odotukseen ja lumen hunnuttamien puiden ojentautumiseen aurinkoa kohti. Tulkoon valo!

VAKAVAA VIIHDETTÄ

Olen tässä hiukan pohtinut esikoiskäsikirjoitukseni genreä. Nimesin sen saatekirjeessä psykologiseksi jännitysromaaniksi sen teemojen ja käsittelytavan mukaan. Kyseessä ei ole dekkari eikä trilleri, ei myöskään perinteinen jännäri. Mikä se sitten on ja onko se viihdettä?

En käy pohtimaan varsinaisesti viihdekirjallisuuden määritettä, koska sen rajat ovat nykyaikana hämärtyneet. Mietin lähinnä sitä voiko vakavan, syvällisiä pohdintoja herättävän kirjan parissa viihtyä? Mitkä asiat viihdyttävät?

Oletan, että päähenkilön uskottavuus ja lukijan mahdollisuus jollakin tasolla samaistua häneen on merkittävä osa viihtymistä. Myös se, että kirja haastaa lukijansa myös henkisellä tasolla ja puhuttelee ratkaisujensa kautta, lisää mielestäni teoksen viihdyttävyyttä.

Mutta tekeekö se, että kirjan parissa viihtyy siitä viihdettä? Onko kyseessä silloin viihdekirjallisuus?

MINÄ JA PÄÄHENKILÖNI

Sain innoituksen tekstiini Lukuhoukan postauksesta, jossa hän miettii yhtäläisyyttään kirjansa päähenkilön kanssa. Joten tässä ajatuksiani itseni ja Miian (päähenkilöni) yhtäläisyyksistä, mikäli niitä onkaan.

• Miian on varhaiskeski-ikäinen ja naimaton nainen. Itse olen naimisissa ja ehkäpä jo keski-ikäinen;)
• Miia on ammatiltaan kirjanpitäjä. Itse olen alkuperäiseltä ammatiltani laskentatoimen merkonomi
• Miia rakastaa lukemista. Suorastaan elää kirjojen kautta. Itsekin luen paljon, mutta en nyt taida ihan rakastaa.
• Miian lapsuudenystävä ja vanhemmat ovat kuolleet. Itselläni molemmat ovat elossa.
• Miia on ainut lapsi. Itselläni on sisaruksia.
• Miialla on mielenterveysongelmia. Itsessäni en niitä ainakaan tunnista tai tunnusta.
• Miia rakastaa lupiineja. Niin minäkin!

Kirjan tapahtumat sijoittuvat kesäkuun aikaan ennen Juhannusta ja koska rakastan itse nimenomaista vuodenaikaa, eläydyn täysin Miian lapsuusmuistoihin ja osa noista muistoista kumpuaa omista lapsuuskokemuksistani; esimerkiksi kuuma hiekka varpaiden alla, kesätuuli kasvoilla ja satumaa kukkaniityllä sekä kaikki ne kesän värit ja tuoksut!

OPI SANOMAAN EI

Otsikko on lainaus edesmenneen  kirjailijan ja kirjailijoiden kouluttajan Gary Provostin lanseeraamasta motosta. Mitä se tarkoittaa? Lause liittyy kirjan rakenteeseen.

Miten sitten kirjoitetaan huippukirja? Jokainen kirjoittaja haaveilee julkaisukynnyksen ylittämisestä, mutta miten kirjoitetaan kirja, joka erottuu edukseen satojen uusien julkaisujen keskellä?

Yleisesti voidaan nostaa joitakin asioita esiin, joilla on suuri merkitys lukijakunnan löytämisessä ja kasvattamisessa. Kaunokirjallisen romaanin kyseessä ollessa yksi oleellinen seikka on tarina itse. Lukijoita ei esimerkiksi välttämättä kiinnosta lukea kirjaa, joka on pelkästään onnellista perheidylliä alusta loppuun. Sen sijaan kiinnostavampaa on pariskunnan edesottamukset ja ongelmat sekä mielenkiintoiset ratkaisumallit ja – tavat. Tämä pätee varmasti kirjaan kuin kirjaan. Vastukset, konfliktit ja kaikenlaiset onnettomuudet on niitä perusjuttuja, joita hyvän romaanin tulee sisältää. Mitä isompi EI, sitä isompi jännite syntyy.

Sen lisäksi että koko romaanin perusidean on oltava iso EI, on niitä siroteltava tasaisesti kirjaan koko matkalle. Lukija lukee koko kirjan harvoin kerralla, joten hänet on houkuteltava kääntämään seuraavakin sivu. Se tapahtuu pitämällä jännitystä ja mielenkiintoa yllä vastoinkäymisten ja niiden voittamisen avulla.

Romaanin käänteet on ratkaistava uskottavalla tavalla. Jos EI kääntyy vain yhtäkkiä KYLLÄksi, lukija tuntee helposti tulleensa petetyksi. Keinot tämän aikaansaamiseksi ovat vähän erilaisia, jos kysymys on ihmisten välisistä konflikteista tai tilanteesta johtuvista vastuksista.

Molemmat on kuitenkin perusteltava yhtä loogisen uskottavasti, ja sillä tavalla että ratkaisun avaimet ovat olemassa jo ennen ongelmatilanteen syntymistä.

Eli mottona on, että jos saat El:n aallot lyömään päähenkilöä vasten tasaisesti läpi koko romaanin, niin pian huomaat sekä kustantajan että lukijoiden vastaavan KYLLÄ.

PÖYTÄLAATIKKOKIRJOITTAJASTA HUIPULLE

Oma tavoitteeni on tulla kirjailijaksi, mitä sitä salaamaan. Uskon että näin ajattelevat monet muutkin kirjoituksillaan pöytälaatikkoaan täyttävistä kirjoittajista. Miten sitten siirrytään laatikosta päivän valoon ja lopulta huipulle?

1. On uskottava itseensä ja kykyynsä kirjoittaa muillekin kuin itselleen
2. On oltava altis arvostelulle, mutta myös kiitokselle
3. On oltava pitkäjänteinen ja kärsivällinen
4. On kirjoitettava, kirjoitettava ja kirjoitettava, synnytettävä mitä tahansa tekstiä
5. On kirjoitettava sellainen käsikirjoitus, jonka kustantaja haluaa julkaista.

Siinäkö kaikki? Ei, tämä oli vasta alkua. Päästäksesi huipulle edellä mainittujen asioiden täytyy toistua elämässäsi jatkuvasti. Lisäksi:

6. On löydettävä oma tyylilaji ja kartutettava lukijakuntaa romaani romaanilta.
7. Tyylilajia ei saa kesken kaiken muuttaa niin paljon, että entiset lukijat pettyvät, mutta uusiakin on tavoiteltava.
8. On saatava lukijat lukemaan koko tuotanto läpi
9. Ja sitten on vain kirjoitettava se LÄPIMURTOROMAANI ja olet huipulla.

VINKKI HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURITOIMITUKSELLE

Kirjoittajablogeissa käyty keskustelu ja avoin kirje Hesarin kulttuuritoimitukseen kirvoitti myös itseni ottamaan osaltani kantaa aiheeseen.

Peräänkuulutan itsekin yhtenevää käytäntöä juuri esillä olevaan uusien kirjojen julkaisukäytäntöön. Tasapuolisuus tässä loisi positiivista virettä mm. kirjailijakenttään ja kannustaisi sekä rohkaisisi kirjailijoiksi aikovia jatkamaan sinnikkäästi valitsemassaan luovan taiteen suuntauksessaan.

Maakunnalliset kulttuurin teemaviikot voisi olla mitä mainioin tapa tuoda esille monipuolisesti ympäri Suomen toimivat ja monipuolista kulttuuria luovat tahot. Tekisi hyvää kehäkolmosen sisäpuolella asuville kulttuuria arvostaville tahoille, sekä yksityisille että yhteisöille nähdä ja kuulla miten monipuolinen ja rikas maamme on myös tämän osa-alueen osalta.

Tämän kaltainen toimintamalli rikastuttaisi sekä metropolia että maakuntia ja toisi hiukan tasapuolisemmin esiin myös pienemmillä paikkakunnilla toimivat kulttuuritahot. Samalla se lisäisi maakuntien kulttuuriväen arvostusta Helsingin Sanomia kohtaan ja vahvistaisi lehden valtakunnallista levikkiä entisestään.