maanantai 30. huhtikuuta 2012

DIALOGIN KIRJOITTAMINEN

Kirjassa dialogin osuus saattaa olla vähäistä, mutta silloin sen merkitys entisestään korostuu. Dialogia, joka ei vie kirjan tarinaa eteenpäin tai on merkityksetöntä itse jännitteen kannalta on parempi välttää.
Käyttäessäsi dialogia osana kirjan tapahtumia, on syytä paneutua seuraaviin seikkoihin:
Dialogi:
  • kertoo henkilön luonteesta
  • välittää informaatiota
  • kuljettaa tarinaa
  • paljastaa henkilöstä uusia puolia
  • paljastaa konflikteja henkilöiden välillä
  • paljastaa tunnetiloja
Hyvä dialogi on yleensä nopeaa ja iskevää. Kuvailua ja maalailua kannattaa välttää. Dialogia voi ajatella valtapelinä. Useimmissa kohtauksissa joku pitää valtaa ja joku toinen taas pyrkii saamaan sen itselleen. Kirjoittajaohjaajani käytti aikoinaan osuvaa sanontaa toimivasta dialogista kuvatessaan sitä miekaniskuiksi.
Dialogi on siis mitä suurimmassa määrin toimintaa.
Pohdi oman käsikirjoituksesi dialogin käyttöä. Antaako se riittäviä/ oikeanlaisia vastauksia ja kuljettaako se tarinaa eteenpäin? Onko siinä miekaniskuja?

torstai 26. huhtikuuta 2012

TULEVAN ESIKOISKIRJANI AVAINTAPAHTUMA

Esikoiskäsikirjoitukseni pääosassa on varhaiskeski-ikäinen nainen, joka henkilökohtaisen romahduksen jäljiltä lähtee kohtaamaan kotipaikkakunnalleen ja perheensä taloon menneisyyden haamuja.
Lähtöä edeltää tapahtumien ketju ja merkittävä tapaaminen, jonka seurauksena päätös paluusta syntyy.

maanantai 23. huhtikuuta 2012

KIRJAN AVAINTAPAHTUMA

Avaintapahtumalla tarkoitetaan tilannetta, jossa tapahtuu päähenkilön kannalta merkittävä, sisäinen tai ulkoinen käänne.
Useimmiten tällainen tapahtuma käsittää yhden merkittävän asian. Olipa asia millainen tahansa, ensisijaisen tärkeää on, että tapahtuma herättää lukijan uteliaisuuden: Mitä tapahtuu seuraavaksi tai miten se tapahtuu?
Rakenteellisesti tapahtuman rakenne muistuttaa koko tarinan rakennetta, sillä on alku, keskikohta ja loppu / koukutus.
Konflikti on tapahtuman keskeinen elementti. Erimielisyys tai jokin ristiriita on lähes aina mielenkiintoisempaa kuin yksimielisyys.
Kirjoittaessasi tapahtumaa, kysy itseltäsi:
  • mitä asiaa kirjan tapahtumassa käsitellään?
  • miten tapahtuma päättyy?
  • mikä jokaisen tapahtumassa mukana olevan henkilön merkitys kokonaistarinalle on?
  • Mitä on tapahtunut ennen ja mitä avaintapahtuman jälkeen seuraa – jännite
  • mikä on jokaisen henkilön asenne ja tahdonsuunta?
Jännitteen syntymiseen vaikuttaa myös:
  • tapahtumaan sisältyvän dialogin tunnelma
  • jääkö/jätetäänkö jotakin oleellista sanomatta
  • valehtelun mahdollisuus
  • epäloogisuudet ja yllätysmomentit (henkilö toimii odotusten vastaisesti)
Lukijan mielenkiintoa ei herätä ensisijaisesti se, mitä henkilöt puhuvat keskenään. Sen sijaan kiinnostusta pitää yllä tunnekuljetus, joka syntyy siitä, mitä henkilöt tahtovat ja tavoittelevat, mitä tuntevat, mitä salaavat, millaista strategiaa käyttävät saavuttaakseen haluamansa, valehtelevatko kenties.
Mieti oman käsikirjoituksesi valossa edellä mainittua avaintapahtumaa. Tunnistatko sen? Tutki kirjoitustasi ja vastaa joko kirjallisesti tai mielessäsi edellä esitettyihin kysymyksiin.

torstai 19. huhtikuuta 2012

JOS MINÄ SAISIN PÄÄTTÄÄ



Sain mielenkiintoisen haasteen Iloksi muuttuu -blogiystävältäni, kiitos:)

Mitä siis tekisin, jos minulla valta olisi. Maailma kaipaisi täydellistä muutosta, mutta rajoitan omat toiveeni vain niihin seikkoihin, jotka ovat itselleni merkityksellisiä.

Jos minä saisin päättää ja ajattelisin vain itseäni, niin
  • Elättäisin itseni kirjoja kirjoittamalla ja kirjoittamisen ilo säilyisi läpi elämän
  • Kotini olisi keskellä kauneinta Suomea koivulehdossa järven tuntumassa
  • Eläisin mahdollisimman omavaraisesti, luonnon ehdoilla rakkaan puolisoni kanssa
  • Tämä onni ja rakkaus säilyisi elämäni loppuun saakka
  • Kaikki lapsemme asuisivat lähellämme

Jos minä saisin päättää ja ajattelisin myös muita, niin

  • Jokaiselle Suomen täysi-ikäiselle kansalaiselle maksettaisiin perustuloa 1000 euroa kuukaudessa, eikä työssäkäynti vähentäisi sitä.
  • Turha ja päällekkäinen byrokratia poistettaisiin
  • Julkinen liikenne olisi ilmaista
  • Kaikilla olisi mahdollisuus asua maalla, kasvattaa oman ruokansa, lapsilla olisi mahdollisuus lähikouluun ja terveyspalvelut olisivat kaikille saatavilla lähellä kotia
  • Kaikki saisivat samanlaisen kohtelun ja palvelun taloudellisesta tilanteesta riippumatta
  • Kaikki saisivat vanheta arvokkaasti ja tuntea olevansa rakastettuja


    Minua kiinnostaisi kuulla, mitä Ahmu, Vera ja Paula tekisivät jos heillä olisi valta päättää;)


keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

MITEN TARINASI SYNTYY?

Kerroin eilisessä tekstissäni oman esikoiskirjani syntyidean. Näin siis selvästi mielessäni kuvan junasta, joka matkasi kesäisessä maaseutumaisemassa. En kuitenkaan vielä siinä hetkessä tiennyt mihin tuo kuva liittyi. En edes sitä, että kirjoittaisin sen innoittamana kokonaisen kirjan. Siitä näystä käynnistyi kuitenkin Miian tarina vaikka muokkauksen myötä junan merkitys itse tarinassa jäikin melko vähäiseksi.

Miten oma tarinasi yleensä käynnistyy? Onko lähtökohtana joku kuva, ajatus, teksti tai joku muu? Miten hyödynnät tuota alkuideaa kirjoittaessasi ja säilyykö se mukana lopulliseen versioon muuttumattomana, muokattuna vai putoaako kokonaan pois?

tiistai 17. huhtikuuta 2012

ESIKOISKIRJAN SYNTYIDEA



Istuin olohuoneessa lempituolissani kirjaa lukien eräänä syyskuisena iltana yli 4 vuotta sitten. Tilanne ei ollut uusi. Työpäivän jälkeen tapanani oli istahtaa laiskanlinnaan, nostaa jalat edessä olevalle rahille ja rauhoittua päivän touhuista. Tuolloin tapani ei vielä ollut kirjoittaa säännöllisesti eikä kirjan kirjoittaminen ollut tullut aiemmin mieleeni. 

Olimme puolisoni kanssa kuitenkin päättäneet luopua television katselusta toistaiseksi ja sen seurauksena illassa oli yllättävän paljon tyhjiä ja hiljaisia tunteja. En muista mitä kirjaa juuri tuona iltana luin, mutta kesken lukemiseni näin välähdyksenomaisesti mielessäni kuvan junasta, joka kiiti maaseudun halki kesämaisemassa. 

Tavallisuudesta poiketen nousin, menin työhuoneen kirjoituspöydän luo, avasin tietokoneeni tyhjän word-tiedoston ja laskin sormet näppäimistölle. Samassa tiesin heti, että minun piti kirjoittaa Miian tarina. Tarina käynnistyi junamatkasta. Henkilö oli täysin kuvitteellinen enkä tuntenut ketään joka olisi sopinut hahmoon, mutta seuraavien kuukausien aikana hänestä tuli merkittävä osa elämääni. Hän on sitä edelleen.

maanantai 16. huhtikuuta 2012

LIEBSTER BLOG





Kiitos Vinttikamarin Ahmulle ja Missiokässärin Deelle tunnustuksesta. Olen ilahtunut ja välitän tunnustusviestin eteenpäin.
Ohjeet ovat seuraavat:
1. Kiitä antajaa ja linkitä hänen blogiinsa
2. Valitse viisi suosikkiblogiasi jolla on alle 200 lukijaa, ja kerro se heille jättämällä kommentti
3. Kopioi ja liitä palkinto blogiisi
4. Toivo, että ihmiset joille lähetit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen

Haastan mukaan

Hannan Tähtisilmistä , Lilyn Kirjoita romaanista  , Helmi-Maarian Pisarasta , Rooibosin sekä Rinan Kirjailija(ko) blogista.
 
Paljon muitakin upeita blogeja voisin vielä tähän linkittää, mutta tässä nyt kuitenkin viisi, joita mielenkiinnolla seuraan ja joista jokaisesta olen saanut paljon iloa ja vertaistukea kirjoittajana. Kiitos!

IDEALISTA

Kirjoittaminen alkaa yleensä ideasta ja varsin usein tuo idea voi tuntua täysin hullulta ja mahdottomalta lähtökohdalta kokonaisen kirjan tarinaksi. Kirjoitustyön edetessä alkuperäinen idea voi sitten muuttua tai pudota kokonaan pois, mutta kirjoitusprosessin käynnistämisessä sillä on ollut valtavan suuri merkitys. Se on toiminut tarpeellisena polttoaineena moottorin käynnistymisessä.
Ideoita syntyy yleensä yhtäkkiä ilman varsinaista suunnitelmaa. Jokin kuva tai tapahtuma voi poikia valtavan määrän ideoita ja sitten sitä miettii että mitä sillä kaikella ideamäärällä jatkossa tekisi. Hyvä ajatus voisi olla idealista.
Keksi listalle sopiva otsikko, ja listaa sen alle ideoita esimerkiksi ranskalaisilla viivoilla. Täytä listaa kaikilla ideoilla, jotka tulevat mieleesi. Älä kontrolloi ideoittesi järkevyyttä vaan kirjoita pikavauhdilla mitä tahansa mieleesi tuleekaan. Täydennä listaa uusilla ideoilla jatkuvasti tai luo uusia listoja eri otsikoiden alle.
Ihmisen mieli pitää myös jonoista ja asioiden jatkamisesta. Ideoista tulee kuin polku tai ketju, jota jatkat aina uusilla ideoilla. Tällä tavalla voit nopeasti luoda ison kasan ideoita mistä tahansa aiheesta. Kaikki niistä eivät ole toimivia tai hyviä, mutta sekaan mahtuu aina muutamia kultajyviä.
Jatkuvasti ylläpitämästäsi idealistasta voi syntyä monen uuden tarinan siemen. Itselläni siitä on ollut apua jopa silloin kun käsikirjoituksessa on tullut eteen tilanne, jossa teksti tökkii eikä löydä etenemistietä tai suuntaa. Silloin joku idealistalla oleva vanha juttu on voinut avata solmukohdan ja uutta luova kirjoitustyö on käynnistynyt uudella innolla.

perjantai 13. huhtikuuta 2012

ESIINTYVÄN TAITEILIJAN KURSSI


Oletko kirjoittamassa esikoisteostasi? Haaveiletko kirjailijan urasta? Kannattaa miettiä kaksi kertaa, ennen kuin vastaat kyllä. Sillä:
  • Ryhtyessäsi kirjailijaksi, ryhdyt ensisijaisesti esiintyväksi taiteilijaksi
  • Ennen kaikkea sinussa tulee olla mediaseksikkyyttä,
  • Sinun tulee olla sanavalmis yhteiskunnallisten ja poliittisten kannanottojen mielipideautomaatti
  • Sinun tulee viestittää pukeutumisellasi ja ulkonäölläsi uskottavuutta ja kiinnostavuutta
  • Sinun tulee julkaista vuosittain aina yhä kiinnostavampi teos kuin edellisesi, mieluummin jollakin tasolla sokeeraava tai muuten vain yli ymmärryksen käyvä taidepläjäys

Epäiletkö, että et täytä kaikkia edellä mainittuja vaatimuksia? Ei hätää, kustantamo kurssittaa sinut kohtaamaan median niin kotona kuin kaupungillakin.

Yksi epäkohta tähän liittyy. Minusta kurssitus tulisi tapahtua jo siinä vaiheessa kun untuvikko pöytälaatikkokirjoittelija alkaa katsella tekstiään sillä silmällä; josko ihan julkaistavaksi asti yrittäisi pakertaa.
Silloin kirjoittelija saisi suurimman hyödyn kurssista ja mitä ilmeisemmin kurssin oheistoimintona olisi harjoittelutilanteita eri yhteyksissä ja eri medioissa. Se taas puolestaan silottaisi tietä loistavalle kirjailijanuralle, mikä toisaalta taas onkin sivuseikka varsinkin jos ihan Uutisvuotoon saakka on kurssituksen myötä ura auennut.

Teksti syntyi kyseisen artikkelin innoittamana ja on tarkoitettu ensisijaisesti parodiaksi.


torstai 12. huhtikuuta 2012

IDEOINTI

Alussa on aina idea. Kaikki luominen alkaa ideasta, aavistuksesta, mahdollisuudesta. Ideat ovat kaiken kirjoittamisen lähde. Ne ovat kuin kirjoituksen siemeniä, joita kehittämällä uudet teokset syntyvät ja kasvavat. Hyvät ideat innoittavat meitä kirjoittamaan aina enemmän ja paremmin. Ne tuovat mukanaan inspiraation ja innoituksen. Ideointi on alku, ja alku on aina tärkeää.
Ideoita on jokaisella ihmisellä rajaton määrä. Ihmisen mieli keksii lakkaamatta uutta. Se pitää sisällään rajattomia mahdollisuuksia. Jokaista ideaa seuraa aina uusi idea. Ajatuksista versoo taas uusia ajatuksia. Ideoinnin taito on mielen kykyjen hyödyntämistä ja käyttämistä. Ideoinnin taito on ideoiden tietoista luomista.
Me voimme oppia käyttämään mielemme rajattomia mahdollisuuksia. Me voimme oppia suuntamaan mielemme juuri niihin asioihin, joista haluamme ideoiden syntyvän. Me voimme oppia luomaan ja kehittämään ideoita tietoisesti ja tarkoituksellisesti. Tämä on ideoiden keksimisen ja kehittämisen taito. Se on taito, joka voidaan oppia harjoittelemalla.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

TAUSTATUTKIMUS TARPEEN



Toisinaan on tarpeen tutkia syvällisesti aihetta, josta haluan kirjoittaa. Silloin oleellinen osa tutkimusta on lukea aiheeseen liittyviä kirjoja ja lehtiä sekä kuunnella ihmisten kokemuksia ja näkemyksiä. Käynti paikoilla, jotka liittyvät aiheeseen, ja niiden synnyttämä tunnelma on merkittävä osa uskottavan tarinan luonnissa. Kaikki tämä tuottaa taustaa ja uutta väriä kirjoittamiseeni.
Taustatyö myös lisää ymmärrystä ja syvyyttä aiheen käsittelyyn ja kun lopulta kirjoitan siitä, niin kirjoitan kuin omista kokemuksistani. On paljon helpompaa ja luonnollisempaa kuvailla päähenkilöni vaiheita paikoissa ja tilanteissa, jollaisia olen itse nähnyt ja kokenut.



tiistai 10. huhtikuuta 2012

MUSTAA VALKOISELLA


                                                    Torre del Mar, Espanja
Espanjaan on tullut kesä ja aurinko kirjoittaa minuun omaa tarinaansa. Auringonpalvojat ovat tehneet leirinsä vedenrajaan ja talven jäljiltä viileä hiekka kääntää kasvonsa valoa kohden tuhansissa jalanjäljissä.
Aurinko kirjoittaa minuun rusketusraidat ja sisälläni uudet tarinat heräävät eloon.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

EI HÄN OLE TÄÄLLÄ




    Hän on noussut kuolleista! Luuk. 24:6

torstai 5. huhtikuuta 2012

TEHTÄVÄ, JOLLA ON TARKOITUS




Johannes sanoi:
”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” Joh 1:29

HANKI ELÄMÄ

Elä omaa elämääsi. Hanki uusia kokemuksia, ja tapaa uusia ihmisiä. Kaikki kirjoituksesi kertovat lopulta aina sinusta, ja tavastasi nähdä ja kokea maailma. Omilla kokemuksillasi, kaikella mitä olet oppinut ja tuntenut, sinä täytät luovuutesi kaivon. Tästä lähteestä sinä ammennat inspiraatiosi kirjoittamisen hetkellä. Tästä kaivosta virtaa luovuuteesi ja mielikuvituksesi. Sanasi syntyvät siitä, mitä on sisälläsi.
Halutessasi uutta inspiraatiota, tee jotain uutta. Käy paikoissa, joissa et ole ennen käynyt. Tapaa ihmisiä piireistä, joissa et tavallisesti liiku. Tämä ei vie paljoakaan aikaa tai rahaa. Lähelläsi on varmasti puistoja ja museoita, joissa voit vierailla ilmaiseksi. Tee pieniä matkoja lähiseudulle, ja näe uudenlaisia maisemia. Kuuntele erilaista musiikkia, katsele uusia kuvia, koe uusia tuntemuksia.
Inspiraatiomme tarvitsee säännöllisesti ruokintaa. Kaikesta kokemastasi tulee inspiraatiosi lähde. Kaikki se tulee osaksi sinua. Se täyttää luovuutesi varastot. Se mitä on sisälläsi, se millä täytät sisimpäsi, vaikuttaa siihen mitä kirjoitat. Valitse siis mitä otat sisällesi. Tästä kaikesta tulee materiaalia inspiraatiotasi varten, se kaikki on ruokaa luovuudellesi. Kaikesta mitä koet, sinä luot jotain uutta jonain päivänä.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

LAAJENNA MAAILMANKUVAASI

Kirjasto on kirjoittajan idea-aitta. Sen lisäksi että kirjastosta löytyy monenlaista luettavaa omaan tarinanälkään, siellä on myös paljon kirjoja ja lehtiä aloilta, joista ei välttämättä tiedä mitään. Siispä joskus on paikallaan lukea asioista jotka ovat  itselle uusia ja outoja. Kaikki uusi tieto laajentaa maailmankuvaa, ja luo taas uusia ideoita. Luettuasi tieteellisiä julkaisua ja yleisteoksia, ymmärrät paremmin maailman toimintaa. Luonnon ja tieteen ihmeillä on usein inspiroiva vaikutus.
Jos olet mies, lue naistenlehtiä ja naisille tarkoitettuja julkaisuja. Jos olet nainen, lue miehille tarkoitettuja lehtiä, eli lehtiä autoista ja tekniikasta. Yritä nähdä maailma toisen sukupuolen silmin. Mieti miten miehet ja naiset todella kokevat ja näkevät maailman. Mieti mikä on heille tärkeää, mitä he toivovat, ja miksi he tekevät asioita niin kuin tekevät.
Lukemalla voi oppia ymmärtämään maailmaa useammasta näkökulmasta. Ymmärtää myös toisen sukupuolen ajatuksia ja tuntemuksia. Ymmärtää erilaisten ihmisten motiiveja ja unelmia. Näin voi luoda ja kirjoittaa monipuolisia henkilöhahmoja, jotka ovat aitoja ja yksilöllisiä. Ennen kaikkea ymmärtää kuinka maailma voidaan nähdä ja kokea lukemattomilla eri tavoilla. Kaikesta tästä tulee inspiraation materiaalia.